Seuran esittely

Mikkelin Nyrkkeilijät ry on perustettu 5.päivänä tammikuuta 1937.

Seuran perustamiskokous pidettiin Mikkelin Suojeluskuntatalolla ja perustajajäseninä olivat luutnantti Harald Harvon johdolla liikeapulainen Olavi Pekkanen, hammasteknikko Kaarlo Manninen, poliisikonstaapeli Viljo Nykänen, rautatieläinen Kalevi Kallioinen, seppä Torsti Turunen ja puuseppä Sulo Wall.

Perustamiskokous oli alkusysäys Mikkelin ja koko Suur-Savon piirin järjestäytyneen nyrkkeilytoiminnan aloittamiseen.  Tänä päivänä vaalimme tätä arvokasta perintöä ja olemme toimineet yhtäjaksoisesti nyrkkeilyn hyväksi keskeytymättä perustamisvuodesta lähtien.   

Vuosi 2022 onkin meille seurassa jo 85. yhtäjaksoinen toimintavuosi. Yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 12.4.1937. Kuluvana vuonna MiNy saavutti Suomen Olympiakomitean Tähtimerkki statuksen lasten ja nuorten sekä aikuisten kategorissa!

Nyrkkeilyn kiehtovuus on tehnyt siitä maailman laajimmin levinneen kamppailulajin. Kansainvälisellä amatöörinyrkkeilyliitolla AIBA:lla on n.200 jäsenmaata. Suomessa nyrkkeilyä voi harrastaa ympäri maata yli sadassa seurassa. AIBA hyväksyi naisten nyrkkeilyn ohjelmaansa vuonna 1994. Lajin suosio ja harrastajien määrä kasvaa jatkuvasti.

Nyrkkeily on peruskunnon kannalta erittäin monipuolinen ja antoisa harrastus josta saa palkintona loistavan yleiskunnon sekä tasapainoisen mielen. MiNyn harjoitusvalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin: Juniorien peruskurssi on lyhyt, mutta tärkeä askel lajiin tutustuvalle nuorelle. Kurssi toteutetaan vuosittain ja sen aikana opitaan perustekniikat sekä saadaan esimakua nyrkkeilyharjoituksista.

Nyrkkeilyharjoituksissa treenataan erittäin lujaa, ensisijaisesti vahvistetaan lajin vaatimaa peruskestävyyttä ja opetellaan pareittain ottelutekniikoita. Valmennuksessa tarjotaan halukkaille mahdollisuus kehittyä harjoittelijasta kilpailijaksi ja kilpailijoista pyritään jalostamaan voittajia. Kilpailijoiden tavoitteena on menestyminen lajissa.

Kuntonyrkkeilytreeneissä treenataan yleisryhmänä, harjoitukset toteutetaan vauhdikkaasti ja monipuolisesti, lopuksi huolletaan koko vartalon lihaksisto kuntoon. Ringside Clubin tapahtumissa vietetään iloista aikaa yhdessä, lajia unohtamatta.

Linkit ja Tiedotteet

Suomen Nyrkkeilyliito www.nyrkkeilyliitto.com

Kilpailufoorumi www.boxing.fi/foorumi

Nyrkkeilijä Vilma Viitanen MiNy facebook.com/vvilmaviitanen

Seuratiedote 1-2023 (pdf)

Toimintakertomukset

MiNy toimintakertomus 2021

Toimintasuunnitelmat

MiNy toimintasuunnitelma 2023

Pöytäkirjat (sääntömääräiset syys-ja kevätpöytäkirjat)

MiNy kevätkokouspöytäkirja 3.6.2021
MiNy syyskokouspöytäkirja 16.12.2022